Noniin..Kuukaus on taas
vierahtany ja paljon on kerenny tapahtua. Sillon kuukaus sitte paatettiin
lahtea haikkaamaan tonne Udzungwa Vuorille ja olla siela yota. Normaalisti ku
menee pitkille vaelluksille, taytyy ottaa mukaan opas ja ranger kummatki. Noh Tanapalla
(Tanzanian nationalpark authorities) ei ollu antaa ku ranger, mika sopi meille
mainiosti, ko paastiin halvemmalla. Haikkauksen alettua tajuttiin, etta se opas
olis ollu sittenki suht tarpeellinen, nimittain taa ranger juosta viipotti
piiiiitkalla edella jattaen meiat sinne villielainten armoille. Jannitystahan
se vaan lisas. Hieman. Perilla noin kaheksan kilsan jalkeen laitettiin leiri
pystyyn. Se oli kylla mageeta ko se oli aivan taysin keskella metsaa, siella
missa kaikki elaimetki asuu. Illalla mentiin siihen viereiselle koskelle
siemailemaan hieman viinia. Pilkkopimeetahan siella oli siis tietty. Siina
vaiheessa alko vahan jannittaa ku apinat alko IHAN lahella pitaa samaa metelia
mita ne pitaa sillon kun ne yrittaa pelottaa leopardeja pois. Alettiin
pikkuhiljaa keraamaan kimpsuja teltan suojaan:) Se yo meni helposti
epamukavuudessa top kolmoseen. Meillahan ei siis ole minkaannakosia
makuualustoja mukana. Pystytettiin myos fiksuina se teltta hienoiseen makeen
eli liu’uttiin koko aika alaspain. Sopivastihan tietysti totta kai alko ihan
karmee rankkasade. Meteli siita myos oli karmee. Ja koska oltiin maessa eika
oltu laitettu sadesuojaa tarpeeks tiukalle, vetta tuli myos snadisti sisaan.
Mutta muuten oli ihan mukavaa :)
Sillon kuukaus sitten koin
epamukavan kohtaamisen Nairobi Flyn kanssa. Tai siis en koskaan kohdannu sita
enka tuntenu mitaan kipua, mutta huomasin vaan jaljen. Nairobi flyhan ei siis
pista tai pure, mutta kun se joutuu puristuksiin, se erittaa happoa, joka taas
aiheuttaa rakkuloita. Se oli jaany mun kyynartaipeen valiin, joten kummallekin
puolelle kyynartaivetta ilmesty punaset jaljet. Se on erittain tarttuvaa lajia.
Minahan en sita tienny ja menin ympari campia nayttamassa kaikille
tyontekijoille ”Kokeile, kokeile se on ihan kuuma”. Se tosissaan oli kuuma eika
siina viela nakyny mitaan rakkuloita. Myohemmin selvis, etta se leviaa ihan
pienestaki kosketuksesta…Hups.. :) Onnistuin
sitte suojaamaan sen sukalla niin, ettei se levinny minnekaan. Paitsi Janin
synttareiden kunniaks tartutin sen sille. Mutta ihan pienen pienia rakkuloita
selassa, ei pahempaa. Nyt, kuukauden jalkeen, sen jaljet on vihdoin jotenkuten
haviamassa. Arvethan siita ilmeisesti jaa, mutta muistoja ne vain on!
Ettei kavis tylsaks, ni
koko aika on joku vaiva kylla tassa maassa :) Muutama paiva sitte kaytiin
kylilla pyorailemassa, mika on tavallaan jannittavaa ko naa tiet on mita on ja
on paljon muita pyorailijoita ja moottoripyorailijoita, jotka ei eteensa kato.
Hyvin yllattaen kaaduin sitte matkalla kotio. Ei mun mielesta tullu ku ihan
perus ruhjeet saareen, mutta jotain kummallista siina on, koska se on pirun
kipee. Nilkasta alaspain myos turpoaa aina illanpaatteeks kauniisti :) Mutta
siis aiti ja muut huolestujat, ei mitaan hataa, ohimenevaa. Salee ;) Janilla
taas on joku ihme allergia paalla. Aina valilla silla on naama tukossa ja
valilla on ihan ookoo. Ei olla keksitty mista se johtuu vaikka kovat tutkinnat
on ollu paalla.
Sitten olikin Janin
synttarit. Kokkipojat toi sille yllatyskakun aamupalaks, mika oli sopoa.
Pyorittiin kylilla paiva ja illalla grillailtiin. Jani osti kanan, minka pojat
sitte nylki ja myos soi. Minen siihen koskenu, ko ei maistunu sen
nylkemisepisodin jalkeen… Oli tosi mukavaa ja poikien kiittamiset oli
liikuttavia. Myohemmin mentiin viela kattoo futismatsi kylille. Se oli
ensimmainen matsi kaikista Eurocupin matseista, missa pysyin hereilla. Kaytiin
siis kattoo kaikki matsit ja noin 13 minuutin kohalla nukahin joka kerta :) Mutta Janin synttaripaiva
oli oikke mukava paiva!
Samalla viikolla Swege,
yks meian kokeista, kutsu meiat kotiinsa syomaan. Swegen kanssa on valilla
vahan kielimuuri, ko se ei puhu ihan hirveen hyvaa enkkua, ni tulee tuon
tuostaki hauskoja vaarinkasityksia, joita yritan aina hyvalla swahilillani
selvitella :) Swegen
talon pihalla istu kolme naista kokkailemassa vauvat sylissa. Swege vei meiat
sisaan pieneen huoneeseen, missa oli sohva ja jopa telkkari. Mina heti
molayttamaan, että ”missa muut huoneet on”. Ku Jani kattoo mua pahasti
olettaen, ettei muita huoneita valttamatta ole. Oli niilla kuitenki toinenki
pieni huone. Siela oli yks sanky, jossa nukkuu Swege, sen vaimo ja niiden kaks
lasta (Hussein 3v. ja Essayah 0,5 v). Sulonen perhe ja varsinki suloset lapset.
Samassa talossa (eli meian nakokulmasta, kodissa) asuu kaks muutaki perhetta.
Vaimojen siella kokkailessa toivoin hyvin hartaasti, ettei tarjolla olis
Pilauta (sita samaa juhlaruokaa, jota oli tarjolla mun synttareilla. Sillonhan
olin siis tosi kipee ja siita ”herkku”ruoasta jai ihan kauheet traumat.)
*Tättädää* Pilautahan se oli. Ja sita on ilmeisesti aina erittain paljon.
Yritin parhaani mukaan suoriutua tehtavasta. Sitte Swege laitto DVD:n
pauhaamaan. Se oli yllattaen ihan perus raiskinta-tappo-action-pätkä. Kolme
vuotias Hussein katto leffaa hymyillen vieressa ja isa kehu kuinka ”poika
tykkaa tasta”. Aivan perys :) Muutaman
paivan paasta mentiin uudestaan ja maailman sulosin Hussein juoksi noin 100
metrin paasta silmat kirkkaina halaamaan. Perassa juoksi myos viis muuta
mukulaa jalkoihin kiinni :). Eilen kaytiin taas moikkaamassa niita. Otettiin
Suomesta mukaan semmoset ikivanhat variliidut (joilla ma oon ite piirrelly
joskus nappulana. Miks mulla oli ne viela, sita tieda en…:)). Annettiin ne
Husseinille ja taas kerran liikutus sai vallan, kun naki miten onnellinen se
oli niista! Niista siis hadin tuskin lahtee enaa varia eika silla oo mitaan
mihin piirtaa. Taas kerran tormattiin asiaan, mita pitaa itsestaan selvyytena,
nimittain paperia. Ilosena se niita esitteli naapurin mukuloille. Kaikista sulosinta oli, ku
oltiin lahossa, se ojens niita takasin, ko luuli, etta annettiin ne vaan
lainaan. Kuka 3-vuotias lapsi antaa takasin jotain, mista on niin innoissaan?
<3
Yks paiva tassa pomo pyys
luokseen illalla viinille. Mentiin mukanamme muutama herkku-brandy-pussi ;) Siina
ihan rauhassa istuttiin kunnes Derek paatti, etta tarttis lisaa brandya. Sehan
soitti sitte herra kioskinpitajalle, etta tois. Herra kioskinpitaja oli
nukkumassa, mutta lahti polkemaan pyorallaan kohti Derekin kotia. Hauskin juttu
siina oli se, etta herra kioskinpitaja jai meian kanssa ottamaan muutaman
brandy-pussillisen :) Derekin
paikallinen vaimo, joka ei koskaan juo, vetas viinipullon ykkosella ja naky oli
sen veronen :) Raukka oli ekaa kertaa kannissa ja sai kokea seuraavana paivana
ensimmaisen krapulansa. Hauska ilta.
Seuraava aamu oli meillaki
vahan hidas, mika loppuenlopuks koituki ”onnenkantamoiseksi”. Nimittain
aamupalan jalkeen ku mentiin kaymaan teltassa, Jani halus muutaman minuutin
ottaa lepia. Sen muutaman minuutin aikana toimistoon oli luikerellu karmeen iso
kaarme! Siela oli Zoe (yks omistajista) pienine lapsineen sisalla. Me tultiin
paikalle (kiitos Janin lepaamisen) just kun Katanda oli kerenny nirhata sen. Se
oli siis tappavan myrkyllinen 1,5 metrinen Puff Adder. Etta semmosta. Skorpioonejaki
on nyt pyoriny siella taalla. Yks paiva kaivoin jotain repusta toimistossa
(Ollaan oltu ulkoruokinnassa aka teltassa tassa jonku aikaa, ko koko lodge on
ihan taynna. Sailytetaan siis rinkkoja toimistossa sen takia ja toimisto on
taynna jos minkamoisia hottiaisia) ja noin kahen millin paassa mun kadesta oli
skorpiooni. Saikahin ja huusin Janille ”torakka torakka!” ja Jani ihmetteli
mita ma nyt jokapaivasista torakoista kiljun. Tunnetustihan en tieda oikeita
sanoja oikeella hetkella. Mutta nou hata, skorpioonit ei kuuleman mukaan oo
taalla kuolettavia. Ja pieniaki ne on.
Naahan jarjestaa taalla
kaikenmoisia aktiviteetteja turisteille. Uutena ideana niilla on vieda jengia
Msolwa riverille kajakoimaan. Tama kyseinen joki sijaitsee ihan Selous-luonnonpuiston
rajalla. Joka tarkoittaapi mahdollisia kohtaamisia elainten kanssa. Ajettiin
loppumatka aivan pusikossa, mika tarkottaa, ettei siela muut ihmiset kay. Joka
toki lisaa mahdollisuutta kohdata elaimia. Kun saavuttiin perille joelle ja
noustiin autosta, Zoen ensimmaiset sanat oli ”Talla hetkella pelkaisin erittain
paljon leijonia, leopardeja, krokotiileja ja virtahepoja.” Suoraan sanottuna
”vahan” jannitti. Kajakkeina toimi ilmalla taytettavat kolmen ihmisen
istuttavat veneet. Every now and then naky virtahepojen jalkia, kun ne on
noussu rannalle. Ne suloset ”pikku” hipothan ei oo mitaan kaikista
vaarattomimpia kavereita… Itse kajakointi oli ihan mahtavaa! Valilla piti
kantaa koko vene yli kaatuneiden puiden ja valilla menna taysin matalaks ja
yrittaa mahtua ali. Vierailevia tahtia veneessa oli hamahakit. Ja niita oli
paljon! Friikkaaminen oli ihan melkeen lahella vanhojen aikojen kunniaks..
Hermot kuitenki pysy kurissa ja neppailin hamiksia uintireissulle tuon
tuostakin. Loppuenlopuks ei nahty mitaan hirmupetoja, mutta niiden mahdollinen
kohtaaminen, teki reissusta paljon mielenkiintosemman! Taa on siis ihan uus
reissu ja oltiin koekaniineja. Rantautumisen jalkeen matka jatku noin 10
minuutin ajan jalan Janin pitusen heinikon seassa autolle. Lipilapeilla
tarpominen jannitti erityisesti edellisen paivan kaarme-episodin jalkeen…
Ollaan kayty monia
keskusteluja kaikesta tasta henkilokunnan kohtelemisesta sun muusta noiden
isojen pomojen kanssa. Valilla on ollu tosi raskasta, ku on tuntunu, ettei
mikaan koskaan tuu muuttumaan. Viime kerralla, ko avauduttiin Hannahille, se
otti asioita kuuleviin korviinsa ja pienia muutoksia oli jopa nahtavissa.
Esimerkiks ne lupas Imalle ison palkankorotuksen sitte ku se osaa kunnolla
hommat ravitolabaarissa. Imahan oli siis aikasemmin rakennusmies ja opas, mutta
se siirrettiin raflaan, ko haarukkatytosta oli paastava eroon. Ruvettiin sitte
opettaa sita ihan alusta alkaen. Siita miten kavellaan ryhdikkaasti ja kuinka
sormia ei laiteta nenaan. Ima puhuu siis tosi hyvaa englantia, etta siina
puolessa ei oo ongelmaa. Mutta voin sanoa, etta on todella vaikeeta opettaa
jotain ihmista hyvaks baarimikoks, joka ei oo esimerkiksi ikina kuullukaan
kuohuviinista tai jolla ei oo mitaan hajua minkalaiseen lasiin viini kaadetaan.
Mutta onneks se on nopee poika oppimaan ja nyt tietaa jo paljon! Ostettiin
sille oppivihko, mihin se on ahkerasti rustannu kaiken uuden tiedon.
Ollaan nyt kirjotettu sita
raporttia, mika meian pitaa naille kirjottaa. Saatiin siis viikko sitte vasta
tietaa, mita meian pitaa exactly teha. Vaikka tavallaan olis ollu muutama
kuukaus aikaa kertoa... Elika se jarjesto, joka sen sertifikaatin mahdollisesti
myontaa, on tehny tosi tarkat guidelinet. Me ollaan kayty niita guidelineja
lapi ja mietitty, mika nailla on kunnossa ja mika ei. Moni asia on, moni taas
ei. Kirjotetaan niille kaikenkattava raportti kaikesta siita, mika on ookoo ja
mita pitaa parantaa tai kokonaan muuttaa. Ollaan vaan usein pohdittu, etta
miten ihmiset, joita ei oikeesti kiinnosta virheet arvot tai yleisestikaan muu
ku raha, voi perustaa eco-lodgen. Sen taytyy olla niille tosi vaikeeta, ko
pitaa teha sita ja tata, vaikkei oikeesti vois vahempaa kiinnostaa ja on
kallistaki ja plaa…
Neljan paivan paasta
koittais lahto. Meian viisumit menee vanhaks 2.8., joten paatettiin kokeilla
onneamme ja ottaa TAZARA-juna 31.7 Sambiaan. Hauska juttu on siina, etta
Sambian rajalle on noin vuorokaus matkaa ja se juna on yleensa noin vuorokauden
myohassa. Eli jos kay saka, ni ollaanki jopa ulkona maasta ennen ku ollaan
laittomasti taalla. Meian sakalla kay just painvastoin, mutta se jaa nahtavaks.
Toivoa myos sopii, etta Sambian viisumin saa sielta junasta, koska meilla ei oo
mitaan muuta vaihtoehtoa saada sita! Elamme jannittavia hetkia ;) Ykkosluokan
liput oli loppu, joten oli pakko ottaa kakkosluokan liput. Ei niissa muuta eroa
oo, ko kakkosluokassa on kaks sankya enemman. Matka on noin 40-50 tuntia, joten
paatettiin ottaa koko hytti itellemme, jotta ei tarvii sitte miettia kamojen
sun muiden kanssa. Hinta ei ollu kovin suuri ja musta on mageeta, etta on koko
hytti itella! Tytot ja pojat ei muutenkaan saa olla samassa hytissa, jossei
osta sita kokonaan. Meilla on siis nyt nelja ylimaarasta lippua Sambiaan, etta
matkaan mahtuis! ;) On tosi haikeeta lahtea taalta, mutta samaan aikaan ollaan
tosi innoissamme, ko paastaan vihdoin kunnolla reissaamaan! Sambiassa
suunnataan Victoria Fallseille ja sitte mennaan minne kohtalo vie. Malawilla
olis tarkotus pipahtaa ja tulla sitte takasi Tansaniaan. Jos vaan on aikaa,
tullaan tanne Hondo Hondoon moikkaamaan jengia. Syyskuun loppupuolella on
oltava takasin Darissa, ko Markku Markkulainen (ja mahdollisesti Wille) lentaa
moikkailemaan! Jee! Siita sitte yhes koos pyoritaan Sansipaarit ja muut ja
pikkuhiljaa noustaa kohti Keniaa. Kaikki loppuu aikanaan, niinkun tamakin huvi,
niin sitte lokakuussa olis vissiin tarkotus palata kotio. Mutta onneks on viela
kolmisen kuukautta aikaa nauttia!
En tieda miten paasen
kirjottelemaan tata blogia tan Hondo Hondon jalkeen, mutta eikohan jotain mielenkiintosia
juttuja paase tapahtumaan, jotka tahdomme kanssanne jakaa ;)
